Partitiivin kvantitatiivisesta tulkinnasta ja moneuden ilmaisusta suomessa
Résumé
Suomen kielessä eksistentiaalilauseen subjektin asemassa esiintyvä sijanvaihtelu (Kattilassa on jo vesi vs. Kattilassa on jo vettä) on liitetty nominaaliseen kvantifikaatioon. On puhuttu nominatiivimuotoisesta totaalisesta subjektista, joka osoittaa kvantitatiivisesti määräistä kokonaisuutta ja partitiivissa olevasta partiaalisesta subjektista, joka ilmaisee epämääräistä tai avointa kokonaisuuden osaa. Keskeisenä käsitteenä on ollut jaollisuus, jota on pidetty sijaopposition ehtona. Keskustelua on lisäksi leimannut loogis-semanttinen näkökulma, jonka mukaan kokonaisuudet ovat konseptuaalisesti ajattelun perusta. Partitiivi on katsottu tunnusmerkkiseksi suhteessa nominatiiviin. (Ks. esim. Larjavaara 1988.)
Esitelmässä paneudutaan keskustelussa vähemmälle huomiolle jääneisiin seikkoihin. Suomen kaltaisessa agglutinoivassa kielessä nominien ”paljaana” muotona on sanavartalo, josta käsin muodostetaan taivutusmuodot nominatiivi mukaan lukien. Sanavartaloa voi pitää taivutusmuotojen paitsi morfologisena myös semanttisena lähtökohtana. Se ei sellaisenaan viittaa mihinkään entiteettiin, vaan ilmaisee jotakin käsitteellistä ominaisuutta ja on luonteeltaan predikoiva. Kun sanavartalosta muodostetaan itsenäisiä nominaalisia sanamuotoja, tuotetaan ilmauksia, joita voidaan käyttää referentiaalisesti osoittamaan ilmaistun käsitteen aikapaikkaisia esiintymiä. Aikapaikkaisuuden voi ymmärtää esiintymän kvantitatiiviseksi rajaukseksi. Hypoteesina esitetään, että sanavartaloon liittyvä partitiivin pääte -(t)A ei rajaa esiintymää kvantitatiivisesti (vrt. Yli-Vakkuri 1979; Leino 1999: 293). Partitiivin avulla esitetään entiteetistä laadullinen kuvaus, jonka kvantitatiivista rajausta on haettava partitiivi-NP:n kontekstista.
Tarkemman tarkastelun kohteena on, miten laadullisen ja määrällisen moneuden merkitys rakentuu suomessa leksikaalisin keinoin ilman morfologista monikon tunnusta. Moneutta ilmaisevan mone-kannan erikoisuutena on, että sillä on moni-nominatiivin lisäksi muoto monta, joka rinnastuu lukusanojen nominatiivimuotoihin (monta ~ kaksi lasta). Semanttisesti moni ja monta eivät ole samanveroisia. Nominatiivimaisuudestaan huolimatta monta-muoto ja sen muodostamat lausekkeet kantavat partitiivin ei-individuoivaa merkitystä siinä, missä moni-muoto rakentaa diskreetin, vaikkakin epäspesifin esiintymän.